maanantai 6. maaliskuuta 2017

Voima-lehden Runoilija.-palsta osa 18: Pauli Luoma



Pauli Luoma. (kuva: Marko Laihinen)

Tuo meissä lipuva vapaus

ilmestyi monen vuoden tauon jälkeen. Millainen prosessi se oli?
Kirjoitusvaiheet kestivät kaksi vuotta ja sain kirjan lopulta valmiiksi boheemin psykiatrini kekseliäisyyden avulla. Minulla on OCD-oireyhtymä, ja kirjoittamiseen liittyvät pakko-oireet kyettiin sivuuttamaan kun lähetin tekstit hänelle sähköpostitse. Hän ”joutui” säilyttämään ne työnsä takia, ja näin kasvoi kirjan materiaali.

Tekstisi ovat muodoltaan runofragmentteja, miten se valikoitui?
Kirjoitin ensin kafkamaisia tekstejä, mutta kyllästyin siihen. Sitten luin René Charin Hypnoksen muistikirjan ja avasi minulle fragmentin oven.

Olet tunnettu myös yhteiskuntakriittisenä aforistina – teetkö jossain vaiheessa vielä paluun aforistiikkaan?
En näillä näkymin. Jos kynästä irtoaa aforismia niin koen sen hyvin painostavana. Fragmentissa on paljon vapaammat ilmaisun ja kielenkäytön mahdollisuudet, se on rennompaa ja ilmavampaa kuin aforismi. Vaikka toki sinne mietelmäkirjallisuuteen myös kuuluu. Fragmentti on avoin joka suuntaan, ja sillä saa minkä tahansa ajatuksen toimimaan.

Jos Tästä huoneesta ei puutu kukaan olisi yksi valokuva, millainen se olisi?
Kubismin osastolle menee, teos ei ole ajatuksellinen kokonaisuus. Jokin rikkonainen kuva, koska eri sivujen ajatukset riitelevät keskenään.

Onko kirjailijalla taiteen nimessä jotakin vastuuta?
Jos taiteilijalta edellytetään vastuuta, hänelle laitetaan raamit. Jos taiteilija menee niiden ulkopuolelle, häntä rangaistaan. On paljon esimerkkimaita, missä näin on toimittu ja toimitaan.

Mitä taiteenlajeja olet itse tehnyt?
Aloitin teatterissa, olin myös balettikoulussa. Mutta jännitin muita ihmisiä niin paljon, että siirryin tekemään kuvataidetta. Ja siitä kirjallisuuteen, joka on se minun juttuni.

Mitä kirjoittaminen on parhaimmillaan, ja mitä pahimmillaan?
Parhaimillaan kirjoittaminen palkitsee itsessään, nostaa mielialaa ja poistaa tyhjyyttä. Pahimmillaan ehkä kun yrittää tehdä jotain sellaista, mikä ei sovi itselle. Oman jutun tunnistaa siitä, että se tuntuu hyvältä.

Minkälaisen teoksen tahtoisit kirjoittaa?
Parhaillaan työn alla oleva kirja on minulle uutta. En ole koskaan ennen konkreettisesti kirjoittanut omasta elämästäni käyttäen runollista ilmaisua. Haasteellinen kirja, vittumaisin kirja.

Edelleen runoilijoihin liitetään mielikuvissa rappioromantiikkaa, mitä mieltä olet siitä?
Kun juon viinaa, en ryyppää kirjailijana. Muiden pahoinvointi on yleensä kivempaa kuin omalla kohdalla. Kun juon, silloin juo syrjäytynyt Luoman Pauli, joka ei baarissa halua puhua kenenkään kanssa.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miten saisit runollisuutta enemmän? Etsiskelen kirjaa, jossa olisi jotakin lyyristä ja mietelmällistä, jotakin sellaista josta saisi kiinni ja otettua vaikutteita.
Mutta todennäköisesti se on tuo seuraava kirjani.




Haastattelu on julkaistu Voima-lehden numerossa 2/2017



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti