maanantai 18. syyskuuta 2017

Juha Kulmala: Ränttätänttä



Juha Kulmalan viidettä runoteosta Ränttätänttää (Savukeidas) klubitettiin maailmalle Bar Ö:stä 16.9.2017. Väkeä ja esiintyjiä oli mukavasti paikalla.

Kirja tuli nautiskeltua varsin ripeästi, olin sitä odottanut, ja tulen siihen palaamaan uusintakierroksien kautta. Ei pulputtunut tyhjäksi yhdellä lukukorkkauksella. Yksinkertaisesti loistava ja monipuolinen runoteos. Vahva suositus lukijoille ja myös runoutta kirjoittaville - se tarjoaa nautittavaa esimerkkiä, miten räpsyttää eläviä runokuvia kun sanaprojektorin veivaus on osaavissa käsissä.

Jos yhtäkkiseltään tätä vertaa edelliseen teokseensa Pompeijin iloiset päivät (Savukeidas 2013), niin mielestäni se kirja oli huomattavasti enemmän tummasävyinen ja melankolinen luonteeltaan. Ulos virranneissa runoissa oli toisenlaiset valot sisällä.
Uudessa kirjassa taas on paljon suoraviivaista, humoristista ja surrealistista runoutta, sitä ränttätänttää itseään, jossa on sopivasti rosoakin.

Jostain syystä muuten Doorsin Roadhouse Blues -biisi lähti heti resonoimaan omassa nupissa kirjan sisällön kanssa hyvin törmäävän nimen kanssa. :-)

Mutta toki löytyy täältäkin kirjasta myös niitä syvänteitä, joissa välkähtelee aforistinen lujuuskin puhumassa reunaehdoistamme. Esimerkiksi tätä Alkusoitto-runon siivua olen lukenut ja kirvoitellut auki moneen kertaan. Tulkintapintoja ja tunnelmia otettavaksi löytyy.


Ränttätänttässä on jopa yllättävän paljon poliittista ainesta, mutta se ei suinkaan ole mitään yhdestä luukusta julistavaa totuutta joka epäonnistuu aina, vaan toteavaa sorttia - toki ihan laadukkaalla ironisella twistillä, kuten runossa juntit. Viesti ei jää epäselväksi mistä aikamme ilmiöistä, henkilöistä ja aatesuunnista näissä säkeissä kuljetetaan.

oi finlandia
katso, sinun yösi koittaa
päivän toivo karkoitettu on jo pois
ja illan luhtakana
hämärissä soittaa
kuin itse helvetin pohjapelti sois

Kirjassa on runsaasti musiikkia – rokkia, jatsia ja bluesia - Kulmalan tapaan pujoteltuina sanarivien styrkkareihin.  Ja hyvin ne saundaa.

Lukijalle helposti lähestyttävä ja kiintoisa rakenteellinen ratkaisu on ollut myös kirjoittaa joka kuukauden läpi oma runonsa. Kuukausien oma kokoelma vaeltaa kierroksensa ryhdittäen samalla muitakin runoja. Runojen pituudet vaihtelevat yhden sivun runoista useampisivuisiin vyöryihin.

Jos luovia kirjoittajia vielä miettii, niin kokoelma tarjoaa monia kelpo esimerkkejä isommista ja pienemmistä runonteon erilaisista ratkaisukeinoista siihen, miten sanoa. Unohtamatta mitä sanotaan - Ränttätänttässä on sanottu varsin paljon.
Jos yhden erityisen työkalupakki-jutun poimii, niin useista runoista löytää tyylikkäitä, kitetyttäviä lopetuksia, mitkä ovat usein kirjoittajille vaikeita toteuttaa. Ja myös lennokkaita aloituksia, kuten vaikkapa tämän aukeaman runoissa:


Eipä muuta - osta tai lainaa Ränttätänttä, saat nykyrunoudesta itsellesi vastinetta.



todellisuus on se mitä jää
            kun muu puhutaan ympäriltä pois





perjantai 11. elokuuta 2017

UKULELE – kaikki soittaa (Aviador 2017)


Laatukirjoihin keskittyvä Aviador Kustannus on äskettäin julkaissut UKULELE – kaikki soittaa -oppikirjan, jonka tekijöinä ovat musiikin luokanopettaja ja ukuleletuntija Outi Koivuniemi ja Suomen ahkerin ukulele-kurssien vetäjä, kansanmuusikko Markus Rantanen.

(Markus opastamassa ukulelen saloihin YLE:n Aamu-TV:ssä.)




Uusi kirja on jatkoa ja yhdistelmää alkuvuodesta Aviadorilta ilmestyneelle muhkealle Suuri Ukulelekirja -julkaisulle, jonka tekijänä on Rantasen lisäksi Arto Julkunen.

Monipuolinen ja käytännönläheinen UKULELE – kaikki soittaa -kirja on suunnattu ensisijaisesti peruskouluikäisille, mutta soveltuu kaikille ketkä haluavat edistyä helposti omassa ukulelen soitossaan.
Kirja huomioi kaksi yleisintä viritystapaa, soinnut ja sisältää esimerkkeinä tuttuja kappaleita sekä tätä kirjaa varten tehtyjä aivan uusia lauluja. Kirjassa on 70 sivua.



Kirjassa opetetaan soittamisen lisäksi omien biisien sanoittamista - runolaulu-mallia on
onnistuneesti toteutettu Maestron ja Fiktion yli sadassa työpajassa.
Kirjassa valotetaan myös laulujen uudelleensanoitamista ja räppäystäkin.




Oman hauskan lisänsä oppikirjaan tuo tunnetun sarjakuvataiteilija Juho Juntusen tekemät informatiiviset sarjakuvaosiot.



UKULELE – kaikki soittaa -kirjaa saa hankittua Aviadorista, kirjakaupoista ja molempia kirjoja kysyä voi myös itse Maestro Rantaselta. Hänellä saattaa olla varastossaan myös hintalaatu-suhteeltaan erinomaisia Mahilele-ukuleleita, joille on erilaisia kuoseja olemassa runsaasti.



Jos tarvetta, niin myös Markukselta voi kysyä myös ukulelekurssien tilanteesta ja Rockwayn opetuspaketeista.
markusvrantanen (a) gmail. com tai 0400 - 458 776

Mitäpä vielä mietit, nyt jos koskaan on ukulelen aika! :-)




tiistai 8. elokuuta 2017

Jazzkukko-festivaali Laitilassa 2017



Muutamia ottamiani kuvajaisia tämänvuotisista Jazzkukon riennoista.

Itse olin taasen juontajan roolissa lauantain Piknik-konsertissa. Hyvät tunnelmat, paljon tuttuja.
Vähän reportaaseja tein myös Jazzrytmit-julkaisuun, Olli Sulin valokuvasi – lauantaista täällä ja perjantaista täällä.

Broadcast teki komean comeback-keikan 20 vuoden jälkeen.

Helsinki–Cotonou Ensemble

Helsinki-Cotounou Ensemble

Puistofiilistä HCE:n svengatessa

Jaakko Martikainen ja Henri Marjamäki Tiihosen kahvilassa.

Kari Antila Quartet Laitilan kaupungintalolla

Jazzkukko Kari Antila

Tuomo Uusitalo ja Arta Jekabsone

Kari Antila, Arta Jekabsone ja Tuomo Uusitalo

Karri Luhtala Hammond Quartet

Severi Pyysalo & Ville Herrala

Zalo Duo veti kaksi settiä torilavalla

Zalo Duo eli Jyrki Lemmetti ja Hanna-Leena Lammensalo




tiistai 11. heinäkuuta 2017

Paperi-ikkunoita historiaan




Suomen juhlavuoden kunniaksi Turun Sanomat julkaisee 100 näköissivua entisajan vuosikymmeniltä. Hieno idea, ja uskon, että ne ovat olleet monena päivänä se lehden luetuin sivu.

Valittujen historiaviipaleiden edessä lukija asettuu väkisinkin mielenkiintoiseen lukuvinkkeliin. Nenän edessä on tutun otsikon alla luotettavan journalismin tuottamaa uutisointeja menneen maailman melskeistä. Helposti niiden kautta on siirtynyt pohtimaan aikalaisten asemaan – miltä on tuntunut lukea ensiuutisia kuohuttaneista asioista tuoreeltaan, tietämättä miten asiat siitä edistyvät.
Itselle pysäyttävimpiä historiasivuja ovat olleet Paavo Nurmen voitokkaista juoksuista kertoneet uutiset, Kuuban kriisi vuodelta 1962, jolloin maailmassa jo paloi ydinsodan sytytyslanka, mutta diplomatialla se puhkuttiin viime hetkillä sammuksiin.

Pisimpään luin ja pohdiskelin toisen maailmansodan uutista, missä Neuvostoliitto oli edellispäivänä pommittanut Turkua. Asiaan vaikutti tietenkin se, että nykyään nurkat täällä ovat aika tutut, ja taannoin katselin jälkeen päin juuri näistä tuhoista otettuja valokuvia Museoviraston sivuilta. (www.finna.fi). Keskustassa liikkuessa tulee aina ohi mennessä katsottua ne Turun postitalon kivijalkaan muistoksi jätetyt pommituksen räjähdejäljet. Jollain tapaa kaupunkien ja ihmisten pommittaminen yön pimeydestä on sitä raadollisinta ihmisyyttä. Ilmahälytyssireenit, ihmisten pakeneva hätä, lentokoneiden äänet, ilmatorjuntatykkien tulitus ja ujeltavien pommien räjähdykset olivat lehtijutun tekstirivien takaa tuoreina kuultavissa.  Meissä ihmisissä on lajihistorian kasvattamat pontentiaalit äärimmäiseen pahaan ja toki myös hyvään.

Historiasivujen valokuvat ovat oma lukunsa. Varhaisvuosina niitä oli vähän, ja miesten maailmassa ei naisia juuri lehtikuvissa näy. Mustavalkokuvissa on myös aina läsnä se tietty esteettisyys, taidekin, joka jättää katsojan oman mielikuvituksen väritykselle paljon tilaa.

Kiinnostavat mainokset kertovat lahjomattomasti eri aikojen elämänpidoista – sitä on myyty mihin on ollut tarvetta. Aidon kahvin saapuminen satamaan oli ollut suuri riemujuhla.

Täsmälleen samassa tilanteessa historialehtien kanssa me olemme nyt – ihminen on aina vain sen hetkisen tiedon varassa, tulevasta historiasta emme tiedä. Uskoisin, että 2027 turkkareissa on jo pätevää jälkikäteistietoa ilmastomuutoksen ja pakolaisuuden ratkaisuista sekä siitä, millä keinoin terrorismi saatiin Euroopassa aisoihin. Suomen sote- ja maakuntauudistus tosin taitaa olla tuolloinkin vielä hieman kesken.

Kirjoittaja on Turussa asuva yhden miehen ihmettelykerho

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 11.7.2017)


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Voiman Runoilija.-palsta osa 21: Riikka Ulanto


Riikka Ulanto (kuva: Marja-Terttu Vähäkangas)


Kaupungin runomerta


Esikoisteoksesi Vedelmiä voitti Runo-Kaarina 2016 -kilpailun.
Millaisena nyt pienen etäisyyden jälkeen kirja näyttäytyy tekijälleen?
Olen edelleen siihen tyytyväinen, se on mielestäni onnistunut sen hetkinen kokeilu. En ollut ennen kirjoittanut sellaisia pikkurunoja naivistisella vivahteella.

Olet kirjastonhoitaja sekä muusikko. Millä tavoin soittaminen ja runojen kirjoittaminen ovat lähellä toisiaan?
Se liittyy treenaamiseen – kun on pakko suoltaa hirvittävästi harjoituksia, silloin kirjoittaminen on samankaltaista kuin soittaisi sellolla etydejä. Ja mitä enemmän tekee, sen enemmän alkaa löytyä myös sitä omaäänistä tulkintaa, mikä on tärkeää runoudessa ja musiikissa.

Jos runokirjasi olisi musiikkiteos, mitä soittimia siinä olisi, miltä se kuulostaisi?
Pikkuinen, impressionistinen pianobiisi.

Runoissasi kimmeltää monin paikoin meri. Miksi?
Meri on ehkä vähän sellainen runoklisee, mutta Torniossa ja täällä Oulussa se on suurena lähellä. Kirjassani meri on enemmän runollinen meri.

Runosi tuntuvat asuvan omassa kaupungissaan. Kerro sieltä kolme kaunista asiaa?
Massiiviset tulvat. Sitten pohjoiset puistokadut, ne ovat sympaattisia, koska eivät ole mitään kunnianhimoisia bulevardeja. Sitten tietenkin ihmiset, olen kohdannut valtavasti erilaisia ihmisiä. He tekevät sen kaupungin.

Mitä murre sinulle tarkoittaa?
Tykkään. Murteista löytyy käyttökelpoisia sanoja, joita ei yleiskielellä pysty sanomaan. Oma puheeni on useamman murteen sekoitusta.

Onko sinulla aihetta, johon huomaat palanneesi runoilijana uudelleen ja uudelleen?
Pohjoisuus varmasti toistuu, ja se kaikesta irrallaan seilaaminen. Se ei tarkoita mitään ankeaa ulkopuolisuutta vaan iloista pihalla olemista. Olen tykästynyt naiviin ja hieman humoristiseenkin ilmaisuun.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miksi runojen kirjoittaminen ja ja niiden kanssa julki tuleminen ajoittain hävettävät?
Koska aina voisi olla parempi, ja kaikkia ei voi miellyttää. Sitten vaikuttaa vielä se tästä ajasta välittyvä yleinen arvokäsitys, ettei ”se runojen kirjoittaminen ei ole mittään oikeaa hommaa.”







sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vuoden kansanmuusikko 2017


Varsinais-Suomen kansanmusiikkiyhdistys on myöntänyt Markus Rantasen ja Marko Laihisen kehittämälle Maestro ja Fiktio -projektille Vuoden kansanmuusikko 2017 -tunnustuksen.
Pääperusteena oli vuonna 2016 toteutettu Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa! -hanke.


Markus Rantanen ja Marko Laihinen


Laitilan Sanomat 16.6.2017





perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kallen Kantapöydässä



9.6.2017 Kallen Kantapöydän spekuloinneissa aiheina elämyspuistohanke ja yliopiston unisex-vessat.
Kera Satu Rasila, Tomi Lohikoski ja puheenveturina Kalle Talonen.

Osasiivu Areenassakin kuunneltavissa.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kesäteatteri Tammenranta: Rusetteja vanhasta muistista


Viime kesänä kantaesityksensä Laitilan Kaivolan kesäteatterissa saanut näytelmäni Rusetteja vanhasta muistista esitetään tänä kesänä Kesäteatteri Tammenrannassa Kuopion lähimailla.

Ja tottakait pitää käydä katsomassa tämäkin versio!

Lisätiedot täältä.







torstai 1. kesäkuuta 2017

Voiman Runoilija. -palsta osa 20: Henry Lehtonen

Juttu julkaistu Voiman numerossa 5/2017


Pystyyn jääneitä lauluja


Kuudes runokirjasi Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa (Sammakko 2016) on runoja rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta. Millainen hulluus on ihmiselle hyväksi?
Positiivinen luova hulluus, jossa toimintakyky säilyy.

Olet kotoisin Turun Runosmäestä – paljonko lähiössä eletty lapsuus ja nuoruus puhuu runoissasi?
Kyllä sillä on iso vaikutus, en ole akateemisesta kodista. Esikoisteokseni Camping juontaa juuri lähiöiden rappioromantiikasta. Isä on duunareita, ja 90-luvun lama todellakin puraisi meitä. Tiukimmillaan nukuttiin farmari-Taunuksen takakontissa.

Mistä kirjallisuus sitten sinut löysi?
Olen tykännyt lukea lapsesta saakka. Kesällä mummolasta käytiin kirjastossa ja sadepäivinä tuli luettua paljon. Kaverini äiti, äidinkielenopettaja suositteli ja lainasi minulle isosta kotikirjastostaan Saarikoskea, Nerudaa. Teininä luin Bukowskia, Hemingwayta ja paljon muuta. Ja edelleen pidän lukemisesta, siitä kun kirjailijan luoma maailma imaisee sisäänsä.

Runoissasi näyttäytyvä stilleben – mitä käsite sinulle merkitsee?
Sitä kun hulluus varisee, silloin meillä on stilleben. Elämästä tulee helposti stillebeniä, kuin museoiden hedelmäasetelmia, mutta juuri sitä en sen soisi olevan, vaan että se sisältäisi enemmän hulluutta, surrealismia. Sellaista kuin vaikkapa Hieronymus Bocshin teoksissa. Sitä kun pistetään paskaksi ja luodaan uutta.

Miten rakkaus on muuttunut kun se on kulkenut kuuden runokirjasi lävitse?
Nuoruuteen kuuluu hullaantumisen tunteen etsiminen ja se sekoitetaan helposti rakkauteen. Vuosien kartuttua osaa suhteuttaa, näkee nyanssit ja löytää ne oikeasti merkitykselliset asiat. Kun jyrkät huiput eivät ole enää niin teräviä.

Miten hyvin runoilija, kirjanpitäjä ja jalkapalloerotuomari mahtuvat samaan heppuun?
Kyllä kait ne ihan hyvin mahtuvat. Iän myötä runoilijuus on jäänyt taka-alalle. Tietty sisäinen pakko laittaa kirjoittamaan, mutta en rakenna uraa. Se tuo oman vapautensakin kun ei ole paineita tuottaa tänäkin vuonna se uusi kirja.

Mitä hyvä fyysinen kunto sinulle merkitsee?
Äärimmäisen tärkeä juttu. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja vedenjakaja tulee tietyssä iässä väistämättä vastaan. Futiksen takia selkäni meni huonoon kuntoon ja pitää pysyä senkin takia hyvässä kunnossa. Tuomaritasot vaativat  myös spurtit. Cooperissa voisi nyt mennä 3000 m.

Mitä yhtäläisyyttä on jalkapallolla ja runoudella?
Kummatkin ovat kokonaisuuksia, jotka on purettavissa yksityiskohtiin. Molemmissa oivalluksia, taitoa, jotka johtavat läpimurtoihin kontekstin sisällä. Kielikin on liikkuva kudos, joka voi mahdollistaa mahdottomia asioita. Ilo.

Työskentelet kustantamossa – kolme toiveikasta asiaa kirjan tulevaisuudelle?
Kirja pitää pintansa ja runous löytää uudelleen ostavan yleisönsä. Apurahajärjestelmä pysyy ja kehittyy ja työn puolesta kelpaisi hittikirjailija.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Olet jokaisen kirjan kohdalla pohtinut, että onko se omien runojen kosmos nyt tullut nyt valmiiksi, että tuleekohan niitä runoja enää kirjoitettua?
Olen jo jonkun verran kirjoittanut edellisen kirjan jälkeen.






tiistai 23. toukokuuta 2017

Äitien päivät vähenemässä

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 23.5.2017




Suomessa syntyi viime vuonna 52 814 lasta, mikä on 2 658 vähemmän kuin 2015. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,1 vuotta, ja nykynainen synnyttää keskimäärin 1,57 lasta. Toisaalta hyväkin, koska puolikkaita vakansseja on usein avoinna ja mm. politiitikkona pärjää ihan hyvin 0,57% ihminen.
Syntyneiden määrä on vähentynyt kuutena vuotena peräkkäin, ja nyt ollaan liki suhteellisia pohjalukemia. Mistä ilmiössä on kyse, koska niin sitä olettaisi, että lisääntyminen olisi ihmisnisäkkäidenkin luonnollisinta puuhaa?

Osa lapsia tahtovista ei voi saada omia lapsia, ja tähän liittyy usein ankaran syvää surua ja luopumista. Ei onnistu. Ei vaikka nykylääketiede on jo niin kehittynyttä, että mätitahna-luokan spermastakin saadaan se yksi vetelä siittiö läpsäistyä ilman uintivaivaa munasolun ovesta sisään. Nykytekniikoilla myös yksinelävät ja homot lisääntyvät sutjakkaasti. Toisaalta adoptointi on yhä vaikeaa ja prosessit kestävät vuosikausia – päteviä vanhempia menee hukkaan.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt. Ehkä nuoruusaikaa pidennetään, tai ei haluta lifestyleksi lapsiperhearkea. Siihen valintaan on täysi oikeus, josta ei parane valtiontalouden kauhistelijoiden tai vanhoillisten perhekäsitysten vaalijoiden syitä kuulustella. Elämisen muodot monimuotoistuvat, arvoja syntyy lisää. Lapsia ei.

Taloudelliset syyt. Jos toimeentulo kilisee epävarmasta silpusta samalla kun työelämä ja siihen lasten yhdistäminen on yhä vaativampaa, niin se ehkäisee tulosvastuullista parittelutoimintaa. Koska persaukinen lapsiperhearki on todella raskas kuvio. Valtion ja kuntien rahallinen tuki ja asenteet lapsellisia kohtaan vaikuttavat. Osa lapsettomista toki kokee, että he joutuvat maksamaan ne lapsiperheiden edut. Kränää on – vanhempia haukutaan itsekkäiksi, kuten myös heitä, jotka eivät halua omia lapsia. 

Osalla edelleen se raamatuilla ja koraaneilla päähän iskostettu jumala-auktoriteetti käskee täyttämään lapsilla tuvat, porstuat ja kaiken maan. Tasa-arvoputkella katsoen näissä projekteissa naisen asema näyttäytyy lähinnä vauvantekokoneelta. Mutta mikäs siinä jos tykkää ja on oma valinta.

Kumppanin puute. Ainakin miesten mielestä nykynaiset ovat kovin nirsoja ja heillä on liian tiukat kriteerit isiehdokkaille. Partneritoreilla markkinatalous on raadollistunut – jos ei ole suhteellista pörssiarvoa millään mittarilla, niin ei ole edes laskuhumalaista kysyntää pikkutuntien keräilyeristä.
Globaalit uhkakuvat. Ilmaston muuttuminen ja muut katastrofiennusteet eivät innosta lapsentekoon. Nykyään tieto on läsnä koko ajan ja exel-ajattelulla suunnitellaan elämä eläkeikään saakka.  

On miten on,  syntyvyyden vähenemisellä on jatkossa dramaattisen suuret vaikutukset moniin asioihin. Ja joka tapauksessa, jonkun lapset tulevaisuudessa maksavat ne verot, eläkkeet ja hoitavat meidät.  


Kirjoittaja on Turussa asuva lapsellinen kirjoittaja