torstai 24. maaliskuuta 2016

Rehellinen kateellisuus kunniaan

(julkaistu Laitilan Sanomissa 24.3.2016)

Tehokas keino lyödä lyttyyn mikä tahansa arvostelu on syyllistää sen esittäjä kateelliseksi. Suurin osa kun häpeää kateellisen leimaa – kuin olisi jostain pahanteosta kärvähtänyt.
Suomalaista kateutta mainitaan vielä erityisen myrkylliseksi, ja tälle väitteelle löytyykin alkujuuria historian peltotilkuilta.

Eino Leinon sananlaskuksi noussut runonalku kuuluu: Kell´ onni on, se onnen kätkeköön. Lisävalaistusta sillekin räpsäytti Risto Pulkkisen kirja Suomalainen kansanusko. Sen mukaan kun Suomessa siirryttiin pyyntikulttuurista maanviljelyyn – paikoillaan pysyvään asumiseen – kateellisuus roihahti. Syynä oli tuolloin yleisenä elänyt usko, että onnea on olemassa vain tietty vakiomäärä. Kuin kakku, josta palaset jakaantuvat. Tällöin jos naapurin pelto tai karja menestyi, sille kannatti mulkaista pahaa silmää, tehdä maagisia pilaamistaikoja sekä käytännön jäynää – siten onnea sai siirtymään omalle tontille. Toki myös omaa hyvää satoa tai muita onnen antimia piti piilotella ja valehdella vähäisiksi, ettei olisi joutunut kateellisten pahansuopuuden ja tihutöiden kohteeksi. Monimutkaisia suojaustaikoja tehtiin myös.

Vaikka myötätunnon ja lähimmäisenrakkauden ajatusta pinnallisesti tunnustettiin jo Suomessakin, niin kerätyt perinnetarinat kertovat kieli suorana, että entisaikaan naapureille tehtiin paljon kiusaa ja hyvin julmaakin vahingontekoa. Lehmiltä silvottiin utareita yms. Teoilla myös rehvasteltiin – kas vahingonilo se paras ilo. Sillä saa sitä omaa henkistä hopeasijaa myös siedettyä paremmin.
Kateuteen liittyen uskottiin myös, että tietynlainen kehuminen ja ylistys olivat suureksi vaaraksi erityisesti karjalle ja lapsille. (Paljonko tämä on näkynyt  lasten kasvatuksessa?) Kun ilkeämielinen kehunta oli käynnissä, saattoi emäntä nostaa sille vastavoimaksi hameensa ylös humps – kas sielläpä olikin niin väkevä paikka, joka veti huomion varmasti itseensä ja kesti kaikki magiat.  Koska vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, tätä vanhankansan  ”merihirviö-temppua” voinee kokeilla vielä nykyäänkin. Josvaikka epäilee, että omia mukuloita joku yrittää kehuta piloille päiväkodissa, koulussa tai urheilukentillä. Parempi toimia vaan riuskasti ennalta, ettei lapsi ylpisty, ettei kasva ihan cheekiksi!

Kateellisuuden tunteet ja sen synnyttämät ajatukset ovat oikein suunnattuina tietenkin loistoapureita. Rehellisen lahjomattomasti kateus kun osoittaa ne asiat, joita meistä itse kukin aidosti arvostaa.  Toisekseen;  omasta kateudesta on mahdollista tiristää työntövoimaa, jolla voi yrittää saavuttaa sitä, mitä kateuden kohteella on.

Rahakateudesta on ehkä helpointa aloittaa itsetuntemuksen jumppa. Tuleva kevät tarjoaakin meille monille fantastisen kateusharjoituksen, kun suomalaiset pörssiyhtiöt jakavat kotsukaupalla ennätysosingot. Kun ei ole investoitu. Pitkälti yli 11 miljardia euroa, ja leijonanosa kärrätään ulkomaisille osakkeenomistajille. Vai olisiko siinä sittenkin enemmän kyse oikeudenmukaisuudesta ja sen sellaisesta?


Kirjoittaja on Turussa asuva yleisihmettelijä.






perjantai 11. maaliskuuta 2016

Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa! -kiertue alkaa


Maestro ja Fiktio ovat valmiita lähtemään suomalaisen kansanmusiikin matkaan.
Kuva: Jari Nieminen

PE 11.3.2016 klo 10:00 alkaa Laitilan kirjastosta uusi, suomalaisen kansanmusiikin historiasta ammentava esityksemme musiikinmaisteri Markus Rantasen kanssa:
Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa!

Kyseessä on Laitilan Kulttuuriseura Walon mittava hanke, jota rahoittaa Leader Ravakka. Nyt ovat siis Maestro ja Fiktio EU-hankkeen matkassa byrokratian a4-tuiskuja uhmaten - hanke työllistää meidät puolipäiväisesti koko vuodeksi 2016. Se on taide- ja kulttuuripuolella muhkea juttu.

Kiitokset - aivan ratkaiseva merkitys koko hankkeen toteutumiselle ovat olleet rahalliset tukijamme, joiden myötä omarahoitusosuus tuli kokoon. Hatut kourassa olimme liikkeellä. Samoin olemme saaneet monenmoista osaamisapua eri ammattilaisilta hankkeen ja esityksen käytännön valmistamiseen - suuret kiitokset myös niistä!

Uusi esitys on luotu samalle hyväksi havaitulle peruskonseptille, jonka keksimme Markuksen kanssa Suurenmoisen musiikkiseikkailun! myötä: Markus hoitaa Maestrona laadukkaan ja monipuolisen musiikkiosaamisen, ja minä olen Fiktio Faktana hänellä työharjoittelussa ja
koheltelen parhaani mukaan; niin kuin mahdollisen historiankirjoituksen tohtori suinkin vain osaa.
Kaikki on visusti käsikirjoitettu, ja matkan varrella tietenkin ruuvamme esitystämme lasten antamien palautteen ja uusien ideoiden myötä.

Yleishyödyllinen hankemalli mahdollistaa sen, että Kansanmusiikin matkassa! -esitys on täysin maksuton Leader Ravakan toiminta-alueen kuntien päiväkodeille, kouluille ja kirjastoille. Tämä on todella tärkeää nykyisessä taloustilanteessa. Mukaan kuuluvat kunnat ovat Pyhäranta, Uusikaupunki, Vehmaa, Mynämäki, Laitila, Eurajoki ja Rauman maaseutualueet.

Esitys kestää n. 40 minuuttia ja suositusikä +3v. Mukana on tällä kertaa 16 soitinta.
Uutena lisukkeena tässä versiossa on kansanmusiikin työpaja 3-6 luokkalaisille.

Lii-o-li-hei – näillä mennään – tervetuloa katsomaan kaikille avoimille kirjastokeikoille!


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Halokehrät on Vuoden aforismikirja 2015


Vuoden 2015 aforismikirjaksi on valittu Marko Laihisen teos Halokehrät (Poesia).
Vuosittain vaihtuvaan valitsijaraatiin kuuluivat tällä kertaa filosofi, kirjailija Johannes Ojansuu ja aforisti Hanna-Leena Ylinen. Palkittu saa kunniakirjan.

Raadin perustelut:
Halokehrät on ehjä ja hallittu kokonaisuus. Teos on muodoltaan runokirja, mutta sen runot hajoavat aforismeiksi ja aforismit muodostavat pieniä runoja. Halokehrät yhdistää kiinnostavasti runoutta ja aforistiikkaa yli rajojen. Laihisen kirja sekä tunnustelee että uudistaa aforismin rajoja.

Teoksen esittely:

http://www.poesia.fi/halokehrat/


Lisää Suomen aforismiyhdistyksen sivulta.




perjantai 4. maaliskuuta 2016

Louhen neito


Ensi-ilta 23.9.2016 ja esityspaikkana Louhenlinna Laitilassa.

Esitys yhdistelee teatteria, videotaidetta, musiikkia.
Hyvin mielenkiintoinen käsikirjoitusprojekti. Sukelluksia saan tehdä.

Länsi-Suomen juttu 4.3.2016.






Turun Sanomat 4.3.2016

Laitilan Sanomien juttu 4.3.2016

tiistai 1. maaliskuuta 2016

VOIMA-lehden Runoilija.-palsta osa 10: Kristian Blomberg

 (Julkaistu Voima 2/2016) 

 
Kristian Blomberg Turun Kirjamessuilla 2015


Yksityiskohtien ehdotelmia

Kolmas runoteoksesi Valokaaria (Poesia 2015) palkittiin Nihil Interitin runouspalkinnolla, Kalevi Jäntin Säätiön palkinnolla ja se on mainittu uuden runouden klassikoksi. Onko suhtautuminen yllättänyt?
Tietenkin, ovat olleet iloisia yllätyksiä. Eihän tuollaisia oleta kirjoittaessaan – mielestäni runous ei ole tapa olla esillä.

Millaisen lukuavaimen itse antaisit kirjasi lukijalle?
Malta kulkea teoksessa hitaasti, havainnoiden vivahteita, yksityiskohtia, ehdotelmia. Runokirjoissa aika virtaa eri tavalla elokuvassa tai proosassa – runoissa voi pysähtyä, mennä taaksepäin – lukija voi kulkea vapaasti merkitysten kehystämiä polkuja. Ihannetapauksessa altistuu teoksen kysymyksille silkkaa uteliaisuuttaan.

Miten itse kukin voi teroittaa omaa näkemisen herkkyyttään?
Minulla se liittyy kiintymyksestä hiljaisuuteen. René Charin ajatusta jatkaen: hiljaisuuden kautta itselle tuttu maisema alkaa tehdä ehdotuksiaan, ja ihminen poimii siitä poikkeamia. Silloin ajatus ja maisema joskus kohtaavat, muodostavat aforistisen yhteyden.

Runokirjastasi voi tosiaan halutessa ravistaa ulos runsaasti aforistiikkaakin, millaisena näet runon ja aforismin suhteen?
Sulautuessaan eri lajeihin aforistisuus tekee lauseesta lihaksikkaan, ruoskaniskun. Aforistisuus antaa parhaimmillaan veistosmaista lujittumista.

Valokaarista on todettu, ettei se lannista lukijaa elämän mysteerien äärellä, vaan tuo energiaa.  Millä tavoin nykyrunosta voisi olla henkiseksi laastariksi?
Runous liikkuu henkilökohtaisella alueella, ja voi ohjata oman vetovoimansa piirissä lukijaa näkemään oman ympäristönsä eri tavalla. Tietyt perspektiivivirheet saattavat korjaantua.

Miten erotat pyhyyden ja uskonnollisuuden?
Pyhyyden kokemuksessa jotakin painautuu oman ymmärryksen ulkorajoja vasten, jotkin varmuudet heltiävät, pehmenevät, ja se ohjaa havahtumisen äärelle. Pyhyys ei ole irrallinen tämän maailman kokemuksista.
Uskonnollisuuden kaikupohjana on laajempi uskomusjärjestelmä, jossa ratkeamattomuudet on jo ratkaistu.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miksi Valokaaria nimi?
Minua kiehtoo sanassa palmikoituva kauneus ja vaara. Valokaari myös iskee odottamatta ja tyypillisesti täysin arkisessa ympäristössä. Siellä se yhdistää kaksi asiaa, joilla ei ole välttämätöntä yhteyttä. Yleensä seurauksena on oikosulku, jonka seurauksena jokin täytyy korjata, jokin on aloitettava alusta. Mutta toisinaan tuollainen tilanne sisältää myös mahdollisuuden muutokseen. Koen, että ihmisen on mahdollista muuttaa elämäänsä.