tiistai 16. helmikuuta 2016

Kehältä uusi tuhti ja monipuolinen levy


(Julkaistu Laitilan Sanomissa 16.2.2016) 




Laitilalainen rockvaikutteista poppia soittava Kehä julkisti perjantaina 5.2. uuden pitkään odotetun albuminsa. Levyn nimeksi tuli ytimekkäästi keskariin ja pääkaupunkiseudun liikenteeseen pyörähtävä ”III” – kyseessä on kuulemma niin huono vitsi, että se oli pakko laittaa.

Levyn valmistuminen on ollut kaikkineen pitkä ja kauniisti sanottuna haasteellinenkin prosessi. Ensimmäistä kertaa bändi sai ja joutui tekemään musiikkiaan niin, että myös albumin kustantanut VL-Media toi eri vaiheissa omat toiveensa mukaan. Mutta ristiriitaiset musiikilliset näkemykset saatiin kammattua.
– Albumin tuotannossa hääri pääasiassa Jonas Olsson, jonka meriittilistaa ja kultalevykattausta saattoi vain kateellisena katsoa. Hänen kanssaan duuni oli mutkatonta. Muutamien biisien kanssa aloitettiin, mutta lopputulos on nyt taltioituna se, miltä Kehän vuosi 2015 näytti, kertoo Juha Isotalo.

Maltillisia tavoitteita, nelihenkisenä

Kehä on kerännyt radiosoittoa sinkullaan ”Kaija K.”, joka on itse albuminkin avausraita. Fanien diggaama Antaa Vaan Palaa on saanut levyllä uuden versioinnin. Kokonaisuus on monipuolista kuten Kehän aiemmissakin pitkäsoitoissa.
– Aikaisempiin verrattuna III:sen kokonaisuus on modernein ja freesein.

Bändi itse pitää jatkon suhteen rauhallisesti tassuja maassa toiveikkuutta toki tyrmäämättä. Markkinointivoima ja erilaiset kontaktit ovat nyt ison taustafirman myötä entistä monipuolisemmat.
– Kesän keikkakalenteria täytetään parhaillaan, ja sinne on tulossa meille uusia mielenkiintoisia keikkamestoja. Ollaan sillä lailla kiitollisessa asemassa, että parin vuoden aikana on kysyntä Kehää kohtaan kasvanut. Nyt myös pyritään käymään niitä paikkakuntia, joihin ei aiemmin olla eri syistä päästy tai ehditty, Isotalo kertoo.

Bändi operoi jatkossa nelihenkisenä.
– Monista laitilalaisyhtyeistä ja musatouhuista tuttu rumpali Rami Kettunen on nyt meidän messissä. 
Muut Kehän jäsenet ovat: Juha Isotalo, kitarat/syntikat, Eemeli Turpeinen, laulu/basso ja Juho Laihia kitara/laulu.

Positiivisesti ja eteenpäin kulkevaa
Ennakkokuuntelussa levy osoittautuu tosiaankin monipuoliseksi. Jonkin verran pyörittelin oheen myös Kehän vanhoja biisejä, ja kyllä Mr. Olsson on kyennyt tuomaan III:seen pehmeää tuhtiutta ja uudenlaista, laajaa äänimaailmaa. Hienoja pieniä saundeja ja kitkattomia pikku ratkaisuja. Hyvin pumppaa niissä kohden missä pitääkin. Tanssittavaa materiaalia. Ja sitten toisessa suunnassa; levyn finaali Kaunis tänään –biisi on rauhallisen hienostunut. Tyylikäs veto.
Turpeiselta irtoaa laulu rennokkaasti, ja olisiko niin, että äänensä väripaletissa on tällä levyllä entistä enemmän tunneskaalaa. Kauttaaltaan laulusaundit ovat kyllä kohdallaan.
Isotalon sanoitukset ovat tiettyjen biisirakenteiden lisäksi sitä, mitkä tekevät Kehästä musiikista hyvällä tavalla omintakeista. Laulujen kieli on yleistä puhekieltä, mutta paikoin riimitystä on synnytetty nyppäisemällä viimeisiä kirjaimia pois. Myönteisessä mielessä olen kuulevina niissä kohdin modernia laitilan murretta. Kieli kun elää. Onpa levyllä #Laitila –niminen biisikin.
Sanoitusten sisältöjä ei ole sokeroitu ylenpalttisesti. Kokonaisfiilis on  positiivinen, melankolisuutta toki kevyesti sieltä täältä tihkuen. Tämän kolmosen kumottua on yhtäkkiä aika vaikea keksiä artistia tai toista bändiä, mihin Kehää voisi vertauttaa. Se on hyvä merkki. Pätevä levy jätkiltä.

Albumin neljäs single Hölmöminä.




Marko Laihinen



lauantai 6. helmikuuta 2016

Rusetteja vanhasta muistista


Ensi heinäkuussa saa ensi-iltansa ensimmäinen teatterikäsikirjoitukseni, Rusetteja vanhasta muistista.

Nuorten muusikkojen livebändin ohjauksesta vastaa Markus "Maestro" Rantanen ja näytelmän ohjaa Tiia Valavuo.

Olen jo tässä kohden varsin innoissani näkemään, miten tuohon mustavalkoiseen työsuunnitelmaani syntyy muiden ihmisten toimesta ne värit ja elämä. Hymiö smile

Laitilan Kaivolan kesäteatterilla on vuosikymmenten perinteet, ja viime vuonna kävijöitä oli 5000.
Lisätietoa tiketeistä ja muusta löytyy täältä.



maanantai 1. helmikuuta 2016

VOIMA-lehden Runoilija.-palsta osa 9: Raisa Jäntti

Julkaistu Voima-lehden numerossa 1/2016




Raisa Jäntti Turun Kirjamessuilla 2015.

Runo-Kaarina 2015 voittaja


Tämän vuoden Runo-Kaarina -kilpailuun tuli 226 käsikirjoitusta, joista parhaimmaksi arvioitiin teoksesi Läpilyöntikipu. Miten merkittävä asia se sinulle oli?
Päällimmäinen tunne oli helpotus. Olen käyttänyt tuhottoman monta vuotta  kirjoittamiseen ja oli hienoa, että juuri tämä kirja julkaistiin.

Keskeisessä roolissa kirjassasi on taiteilija Bas Jan Ader, joka katosi kesken perfomanssinsa Atlantilla 1975. Miksi Ader nosti päänsä pinnalle juuri sinun runojesi kohdalta?
Olen taidehistorioitsija, ja minulla oli kiinnostusprojekti ihmisiin, jotka ovat kuolleet taiteeseen. Kirjassani suru on keskeisessä roolissa, ja Aderin kohtalo koskettaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin, koska hän katosi eikä häntä  koskaan löytynyt.

Takaliepeessä kerrotaan, että olet ihmeenkaltaisesti elossa, ja että taide on pelastanut sinut monta kertaa. Millä keinoin taide voi pelastaa ihmisiä?
Monin tavoin. Runous on minulle se henkilökohtainen juttuni, punainen lankani. Toisekseen en tiennyt lukion jälkeen mitä lähtisin opiskelemaan. Aloitin erilaisia kouluja, mutta vasta kun pääsin opiskelemaan taidehistoriaa, se tuntui heti oikealta.

Kirjoitat paljon kuolemasta ja historiasta niitä eri tavoin yhteen solmien – mitkä ovat niiden runolliset yhtäläisyydet?
Ihmisen historia on meidän kuolevien biologisten olentojen historiaa. Suurmiehet, suurnaiset, suuret tarinat; kaikki me elämme historiaa vasten varsin lyhyen ja hauraan elämän.

Kirjassasi myös tanssiminen eri tavoin läsnä – oma suhteesi siihen?
Harrastin klassista balettia viisivuotiaasta 21-vuotiaaksi. Olen oppinut yhtä aikaa tanssiaskelia kuin lukemaan ja kirjoittamaan. Runous ja tanssiminen vaativat molemmat aikaa ja pitkäjänteistä työskentelyä kehittyäkseen.

Käytät runsaasti erilaisia asemointikeinoja ja runotyylejä Läpilyöntikivussa -  onko nykyrunoudella riittävästi välineitä kuvaamaan nykytodellisuutta?
On. En silti käytä sirpaleista ja vaikeasti hahmotettavaa kieltä, vaan tavoitteenani on, että runoni olisivat helposti luettavia.

Olet toimittaja, taidekriitikko, pidät suosittua Nokkonen-blogia ja olet kuvailutulkki – mitä se tekee?
Kuvailee näkövammaiselle visuaalista kulttuuria; elokuvia, maalauksia, sarjakuvia. Mahdollisimman puhtaina ilman omaa tulkintaa että mitä ja miten. Tämä osaaminen on vaikuttanut siihen miten kirjoitan runoja.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Läpilyöntikipu-kirjan kohdalta kysymys: pelkäätkö itse kuolemaa?
En, pelkään enemmän sitä surua, mitä syntyy kun joku muu kuolee.



Muutamat valitut sanat

maitohampaat
peukalovarpaiden uutuudenpehmeät kynnet
kuusitoista kotia
ja siskon
kuin sisilisko häntänsä
ja muita vähäpätöisiä osia,

punnitsen itseni surulla & ilman:
terve lapsi, ei sen suurempaa taakkaa.