sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Turun toriparkki ruoto suorana


Kerro kerro kuvastin,
mitä piilee alla toriparkin?

Tämän päivän Turun Sanomissa (28.12.2014) oli Talous-sivulla suora artikkeli, miten keskustan liiketilojen vuokrat ovat pudonneet jopa 40%. Neliövuokrat ovat tipahtaneet 60 eurosta 30-40 euroon.
Jutussa oli haastateltu keskustan kiinteistöomistajuudesta vastaavia Bill Ancaria, Sami Mataraa, Rauno Puolimatkaa ja Heikki Vaistea, joka on myös Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Turun keskustan liikekiinteistöt ovat olleet entisinä kulta-aikoina ilmeisen erinomaisia rahantekokoneita, mutta nyt yskii pahemman kerran. Pääsyyksi Turun keskustan tyhjenemiseen nimettiin yleinen taloudellinen tilanne, mutta erityisesti kauppakeskukset ja suurmarketit, joihin valuu perheellisten ja vanhemman väen rahat. Tai kliinisemmin sanottuna kuluttajien ostovoima. Toimistoja imee keskustasta Kupittaa.

Toriparkin yksinkertainen bisneslogiikka on siis ajatella keskustan liikekiinteistöalue yhtenäiseksi kauppakeskukseksi, johon saadaan muualle - nyt yksityisautoillaan lähteneet kuluttajat - palaamaan takaisin, kunhan tehdään magneetiksi se ostoskeskusten mukainen parkkipaikka torin alle. Ja näin saataisiin raksuttamaan seteliä rakennusten omistaminen niin kuin vanhaan hyvään aikaan.
Eipä siinä mitään, mutta tämä on kuitenkin se rahallinen pohjatarkoitus kiinteistöjen omistajien näkökulmasta. He haluavat rahaa huomattavasti nykyistä enemmän, sillä nyt menee kirvelevästi tappion puolelle.

Erilaisia visioita eri arvomaailmojen edustajilta on paljon sen suhteen,
millaiseksi, miksi ja miten Turun keskustaa tulisi tulevaisuudessa kehittää.
Miksi yhteistä visiota on niin vaikea saada sopimaan samaan ikkunaruutuun katseltavaksi?

Entäs jos kuitenkin muuttuneilla liikekiinteistö- ja kaupantekomarkkinoilla (verkkokauppa etc.) on ylitarjontaa, ja ihmiset ovat jatkossakin vähän ostovoimattomia, ja haluavat tuupata rahansa jättimarketteihin ja ostoskeskuksiin - miten hankalaa on lähteä muuttamaan esim. keskustan liiketiloja asuintiloiksi tai muuhun tarkoitukseen?

Mielenkiintoinen seikka on myös se, että sermien takana on omistaja- ja kauppiasosastolla varmasti käynnissä aikamoista vääntöä ja kaupallista tappelua näistä asioista. Kuntarajatkin tärisee sen takia.
Toiset voitto on toisten häviö, ja taantuma lopettaa kokonaan joitain toimintoja.

Loppujen lopuksi on kyse - nyt ja tulevaisuudessa - rahaa omaavien ja rahaa käyttävien ihmisten arvoista, tarpeista ja haluista. Sitä nimittäin yleensä myydään, mitä myös halutaan ostaa.


Toriparkki-aihe voitti myös taannoisen
Turun kaupungin järjestämän piparkakkutalo-kilvan
yleisöäänestyksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti