sunnuntai 3. elokuuta 2014

VIEW-MASTER:in stereolumoissa



Mökiltä löytyi vanha harmaa muovinen View-Master ja muutamia vanhoja kiekkoja. Snow White, Bremenin soittoniekat, Kolme pientä porsasta ja vehkeen esittelykiekko muutamalla hienolla maailman maisemalla. Vuosilukuja en löytänyt mistään, mutta epäilisin satujen kohdalla ollaan 50-60-luvuilla, ehkä jopa vanhempia versioita.


View-Master on ”ihmelaite”, johon melkeinpä jokaisella on varmasti jotakin omaa muistikuvaa kiinnitettynä. Ymmärrän oikein hyvin, että View-Master –laitteet ja seitsemän kuvan kiekot ovat kiinnostava keräilykohde – niillä on ajallista jatkumoa jo vuodesta 1939 ja Suomessakin pitkältä ajalta.

Stereokuvien katsomiseen liittyy suurimpana kiehtovuutena juuri tuo kolmiulotteisuus, ja lisäksi kojeella katsomisesta syntyvä tietty tirkistelevä katsojan rooli. Se luo omalla tavallaan vahvaa ulkopuolisuuden, objektiivisuuden tuntua. Ja neliömäisen ikkunaruudun ääressä katsojan paikka on usein huikea, jopa huimaava – lentokoneesta siiven alta, Niagaran putouksilta tai alppien kielekkeeltä.

Silläkin on oma merkityksensä, ainakin nykypäällä ymmärrettynä, ettei kuva liiku. Sitä voi tarkastella rauhassa, katsoa pienetkin yksityiskohdat esille.

Taidokkaasti View-Masterille valmistetuista nukkeasetelmista tulee mieleen, että ne ovat kuin suoria pysäytyskuvia mielikuvituksesta. Voi hyvin kuvitella, miten jollain yhdellä tietyllä kuvalla – siinä esiintyneellä ihmisellä, näkymällä tai sadun tilannekuvalla on ollut todella iso merkitys lapselle monisäikeisenä tunnekokemuksena. Ovat ehkä muistottuneet lopuksi iäksi mieleen.

(Sivumennen todettakoon, että seitsemän kääpiötä jokapäiväisessä 
timanttikaivosduunissa symboloi alunperin arkista aherrusta.) 


Nykykatsojalle kuvien laatu, sisällöt raksahtavat hitaasti eteenpäin umpinostalgiassa. Näissä kiekoissa joita katsoin, oli myös varsin tujuiksi tehtyjä hahmoja myös nykykakrun mielestä– Disneyn kiiltokuvastus puuttui ja sadut soivat kuvinakin enemmän aidossa grimmissä.
Vahvaa illuusiota – runokuvia unen logiikalla. 

Lumikki ja perusinhimillisyydestä peilaava 
loistelias kateuden kuvaus.


1 kommentti:

  1. Täysin samaa mieltä.Todella haltioituneena katselin kuvia, joita olen yli 20 vuotta etsinyt. Tuota Lumikkia siis. Osa kiekoistani vaurioitui, kun esikoiseni meni saksimaan niitä sängyn alla. Suuri kiitos teille, että toitte näitä "päibänvaloon"

    VastaaPoista