perjantai 19. maaliskuuta 2010

Keväinen yö

Minuuttia vaille keskiyön ajattelen kirjoittaa tänne muutaman rivin.

On ollut kiireitä, remonttia ja muuttoa.
Elämää pahvilaatikoiden ja tekemättömien, seisahtaneiden töiden keskellä.

Kun nurkat ovat siivotut menneisyydestä, maali seinällä on uutta; osa vanhemmista luulee erheellisesti, että on hienoa, kyllä nyt kelpaa. Ei, kun puitteet ovat siedettävässä kunnossa, alamme vasta siirtyä asiaan. Ihmiset pääsevät ajatusmaailmaltaan remontoimaan, nikkaroimaan uusia asenteita, opettelemaan uutta, muovautumaan tämän ajan kanssa.

Teen aforismikokoelmaani valmiiksi.
Olen innostunut, minulla on nyt hyvät asiantuntijat ja sparraajat sen kanssa.
Luen niitä myös nyt pinot jotka kirjastosta löydän.

Torsti Lehtisellä on huumorinsa niissäkin:

Kaikista luomakunnan olennoista vain ihminen ja apina ovat naurettavia, apinakin vain sikäli kuin se muistuttaa ihmistä.

Kesyttömästä uroksesta saa oikein kasvattamalla aviomiehen, jonka suurin pahe on omenahyve.

Romaanikäsikirjoitukseni ensimmäisen raakaversion olen myös toimittanut kirjoittamisen ammattilaiselle arvioitavaksi. Paperinippu kädessä tunsin oivallista ylpeyttä tekemisistäni. Tiedän että silti aika oppipoikia tässä vielä kirjoittamisen ja ajattelun ollaan, mutta kun on 40 ikävuoden kieppeissä, kyky ajatella muuttuu. Tavallaan murrosikä.

Ehkä nyt tässä iässä alkaa ensimmäiset karvat kasvaa aivoihin.

Tytön kanssa tehtiin tänään päivällä lumiukkoa.
Innostuimme, ja siitä tulikin lumimadonna lähiötalojemme pihalle, pieni lumilapsi sylissään.
Ihminen prosessoi, iso ja pieni, samaa asiaa.
Hetken hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti