Viime viikolla oli työnantajan johtokunta koolla. Pohdimme, järjestämmekö ensi helmikuussakin talvileirin paikassa, jossa on Raisiota todennäköisemmin talvi. Kolattiin esille myös sitä, että paljonko se kauemmas muuttanut talvi saa kinostaa persnettoa.
Enää on aika vähän järjeltään jäätyneitä idiootteja, jotka eivät myönnä etteikö maapallon ilmasto olisi jo nyt muuttunut rajusti. Syystä että Ihminen haluaa lajityypillisesti kasvaa ja kuluttaa äkäisenä yli oman tarpeen. Jatkossa Suomessakin säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vuodenajat syksyttyvät. Talvet vetäytyvät ylöspäin kuin entisen isännän vitjamunat. Vähän myöhemmin meidän hyväosaisten suomalaisten oven takana kolkuttelee ne miljoonat ympäristöpakolaiset. Mitäs me heille sanotaan?
Jokin aika sitten Malediivien hallituksen jäsenet pitivät kokouksensa happilaitteilla veden alla. Tempaus pulputti ainakin minulle huolestuneita ajatuskuplia päähän.
Oman muistini mukaan talvet alkoivat heikentyä Laitilan kohdilta 1980-luvulla. Jääkentät jäi jäädyttämättä ja ilma oli sumppuista, plussakeliä. Nykyään on jo kauas sulanut muistista se yhtenäinen lumipeite joka hiutaloitui loppuvuodesta, pysyi talven selässä ja lähti vasta kevään tullessa.
Me olemme kaikki sananmukaisesti helvetillisen isojen muutosten aikalaistodistajia. Kukaan ei osaa ennustaa varmaksi millaista on edes vuonna 2020. Positiivisesti ajatteleva toki uskoo, että pakkojen edessä minun, sinun ja naapurien asenteet ja arvostukset muuttuvat. Samalla toivoo, että tiede ja tekniikka monimuotoisesti kehittyy ekologisempia valintojamme tukemaan. Että aikaan saadaan tärkeät kansainväliset sopimukset, joihin kaikki maat sitoutuvat.
Meitä on kohta seitsemän miljardia tällä samalla aurinkoisella kivellä, emmekä vieläkään kosketa toisiamme.
Kyllä tämänkin päivän tytöille ja pojille soisi ytimiinsä muistoja talvisesta yhdessäolosta, lumilinnan teosta, luistelusta luonnon jäillä. Hiihtämisestä metsässä yksin ilman sitä eteen valmiiksi tehtyä latua. Pakkasen punaisia pusuja poskipäille, nautintoa kuumasta juomasta ulkoleikkien jälkeen. Ja sydämeen elämystietoa siitä talven taivaan syvänsinisestä valosta, ja lumikenttien varjoista; siitä kun kuu saapuu iltaan yön tähtineen.
Ihan himpskatin harmittava juttu, ettei vieläkään ihan kaikkien lasten vanhemmilla ole rahaa häippästä edes kerran vuodessa kokoperheenlomalle Lappiin tai Alpeille. Ihmeellistä, koska onhan se raha jo vanha keksintö; luulisi sitä jo kaikilla olevan.
Olen punanokkainen helmikuun poika, jota kiristää tietoisuuden pipo.