tiistai 15. syyskuuta 2009

Lyyrisiä piirroksia ajan naiseuksista


Eilen ostin Vesterinen yhtyeineen - bändin uuden levyn, ja minusta se on
pitkästä aikaa uusi orkesteri josta olen innostunut. Musiikillisesti ja sanojen piirroksista.

Sitten tein tällaisen havainnon.
On puhuttu ja tilastoissa on todettu naisten alkoholinkäytön lisääntyminen
kaikista ikäluokissa.
(Ja väkivaltaisuuden lisääntymisestä; dokaaminen nostaa naisen testosteroniarvoja.)
Nyt nämä perinteisesti miehistä käyttäytymistä kohden vapautuneet
naisten käyttäytymisvalinnat ovat alkaneet tulla jo myös laulumiesten aiheiksi.
Yritystä on punkea päivän valoon jotakin.

Samuli Putron uudella levyllä Elämä on juhla on kappale Älä huuda mulle. Ensiksi ymmärsin sen itsekin väärin päin, mutta se on kyllä melkoisen viiltävä kuvaus dokaavasta naisesta ja siihen maailmaan liittyvistä asioista. Toki lyriikka on kuin romaani eli aina vailla todellisuuspohjaa, periaatteessa, mutta eivät laulut tyhjästä synny.

Vesterisellä on kappale Äiti, joka kertoo myös siitä,
kun perinteiset roolit ovatkin nurin päin.

(...)
oon paratiisiin suljettu
nääntyvään taloon haudattu
joka naristi nurkkiaan
pilkaten velkaista isäntää

Samaan aikaan jossain toisaalla
annat halukkaiden kaulalle suudella
lastenhuoneessa sängyn laidalla
kerron Valtterille:
"Äiti on taas juhlatuulella
eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan
ei tänäänkään."
(...)

Toki voidaan todeta, että miksei naiset saisi käyttäytyä niin kuin miehetkin.
Kyllä tietenkin saavatkin, mutta vapaudessa on aina se vastuu ja se on tismalleen sama asia
kun noustaan sen sukupuolisuuden yläpuolelle.

Ja oma väitteeni on, että tietyllä tapaa naiset edelleenkin ratsastavat tässä ajassa sen alistavan tyrannimiehen historian kauheuksista rakennetun
naiseuden suojakilven alla.
Siellä jossa ei tule kuuloonkaan puhe naiseuden "pahoista" ilmentymisestä, naisten kyvykkäästä henkisestä
väkivallasta (joka on muuten yleensä 6-0 naisen voitoksi alkeelliseen mieheen verrattuna. Ja sitten jossain kohtaa alkaa nyrkit heilumaan.)
Huonoista ja holtittomista äideistä ei oikein saa puhua julkisesti.
Ja jos ei asioista puhuta, se tarkoittaa samaa kuin kissa jemmaa paskansa hiekkalaatikkoon.
Sitä ei ole kun sitä ei näy, mutta on se siellä ja haju lisääntyy mitä enemmän kamaa laatikossa on.

Mies ja nainen ovat monin tavoin erilaiset; joku sanoo että kuin eri lajia tätä ihmisapinaa.
Erilaisuuden ymmärtämisestä alkaa tasa-arvon toteuttaminen, eikä siitä että jäädä kompuroimaan rooleihin. Oman sukupuolen yläpuolelle on kiivettävä – se on yksi vuori voitettavaksi – ja otettava sitten kantaa omaan itseensä ja omiin valintoihinsa. Kontaktia. Ehkä siellä liehuvissa korkeuksissa myös tahdon vapaus puhaltuu joskus ohi niin että sen näkee, en tiedä.

Edellä mainitut esimerkitkin puhuvat tosiasiassa laajemmin yhteiskunnassa tapahtuneista arvomuutoksista. Yksilöt muuttuvat olosuhteiden ja arvojen muuttumisen myötä.
Kaikki vaikuttaa, ja ei tämä kehitys joka puolelta erityisen hyvältä näytä.

Minun mielestäni olisi parhainta, jos mahdollisimman harva aikuinen, nuori tai lapsi kiskoisi kännejä viinalla tai muilla aineilla, ja ettei olisi väkivaltainen, tavalla tai toisella.
On sitten mies tai nainen.

Ihmisiä, tismalleen samalla polulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti