maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tarinat


Erään pojan isä oli mm. reipashenkinen häntyri, joka kuhnuroi tussusta tussuun ja lapsia tuli. Hylkäsi perheen, perusti uuden; oli siis sitä oikeaa egoistista säätäjä-mieslajia.
Pojan äiti ja lähipiiri kertoi pojalle kuitenkin aivan toisenlaista totuutta; niissä tarinoissa pojalla oli suoranainen sankari-isä, joka oli tehnyt kaikenlaista urhoollista ja hyvää.
Meni yli kaksikymmentä vuotta, ja sitten poika tapasi siskopuolen, joka kertoi hänelle raadollisia  totuuksia heidän isästään. Poika järkyttyi, ei ollut uskoa.

Lastensuojeluopinnoissa ymmärsin sen oikeaksi tiedoksi, että vaikka lapsen vanhempi olisi millainen kusipää tahansa, niin jotakin positiivista tulee tästä ihmisestä aina kertoa hänen lapselleen. Tällä mekanismilla kun rakennetaan sen lapsen psyykettä, tunne-elämää etc. Ollaan kiintymysobjekti, ja katkaistaan kierrettä.

Olen sitä mieltä, että tietyissä kohdin voi valehdella ihan puhtaasti.
Tarinoittaa uudelleen; silloin se on totuusarvo, se on tarinallista realismia joka kasvattaa.

Sitä paitsi, kun tuntee vasemman aivolohkomme Ja kolot me täytetään hötöllä -mekanismilla toimivaa minäpaketin koossapitojärjestelmää, niin vähäiset taitaa olla totuuden murut jokapäiväisessä puheessamme.

Ai niin, alussa kerrottu poika on Barack Obama.

Kaikilla tarinoilla on merkitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti