perjantai 29. toukokuuta 2009

Pitkät ovat luokkaportaat


Opiskelen lastensuojelun ja perhetyön pätkää avoimessa AMK:ssa ja myös siellä on tullut jatkuvasti esille se, miten eri luokissa me ihmiset nykyään Suomessakin elämme. 
Äärimmäisestä köyhyydestä, joka on henkisesti ja materiaalisesti todella perinnöllistä. Ei ole elämisen taitoja, ei osaa ei arpaa normaalista elämänmenosta, kaikenlaisia terveys -ja päihdeongelmia. Ja tästä kohahtaen ylös sinne eliittiluokkaan, jossa koko maailma on tähkäisesti renki, ja jossa ei ole kohtuuttomuuden käsitettä, vaan hybristellään omaisuus ja valtasiivillä jo lähelle kaikkivoipaista jumaluusasemaa.

On Euroopan parlamenttivaalit. Haetaan poliittisia voimasuhteita päätöksenteon ohjureiksi. 
Kesämmällä aion lukea uudestaan Huxleyn Uusi uljas maailma, koska mielestäni siinä saattaa asua ehkäpä yksi suuri ratkaisumalli. Liittyy siihen, että toimiva yhteiskunta– sellainen jossa eritasoiset kansalaiset kykenevät elämään onnellista elämää – edellyttää sitä, että yhteiskunnassa luodaan tietoisesti työpaikkoja eri tasoiselle älykkyydelle, eri tasoiselle osaamiselle. Onko se sitten jotakin sosiaalista sosialismia (yäks!), en tiedä :-) 

Poliittisella liturgialla: se on myös alempien sosioekonomisten luokkien edustajien yksilöllisyyden ja ihmisarvon kunnioittamista ja huomioimista; millä olisi todennäköisesti paljon myönteistä seurausta. Nykyään puhutaan kauniisti suurista arvoista, mutta edelleenkin se taloushiekkalaatikon keskinäinen kilpailu on raadollista ja ne harvat järjestelmälle viisaat ja kyvykkäät voittajat saavat sen leijonan osan, mikä ei humanismiin kyllä kuulu. Murr!

Tietty ihmisten käytännön eriarvoisuus on väistämätöntä, mutta jos on henkistä kapasiteettia riittävästi, se ei ole ongelma, vaan rikkaus.

Tässä tullaan lopuksi myös tosiseikkaan, että jos yhteiskunnan suuntauksia tahdottaisiin muuttaa esimerkiksi edellä kuvatun tasa-arvoisemmaksi, se edellyttää että demokratian keinoin poliittisiin voimasuhteisiin äänestetään ihmisiä edustamaan eri kansankerroksia.

On valtavan sääli, ettei juuri ne ihmiset ymmärrä tätä, jotka on laitettu kehnoon asemaan nk. yhteiskunnassa, ja joilla olisi joka perkeleen vaaleissa se todellinen muutosvoima ihan siinä omien käsiensä ulottuvilla.


6 kommenttia:

  1. Yo-juhlissa rehtori puhui 100 vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä yhteiskuntaluokissa. Ennen ihmiset jaettiin talollisiin joilla oli oma koti ja tila- sekä maattomiin eli piikoihin, renkeihin, tukkijätkiin ym jotka kiersivät talosta taloon ja savotasta savottaan.Ero oli valtaisa. Talollisten lapsilla oli edellytyksiä opiskeluun ja yhteiskunnalliseen nousuun, kun taas maattomien mukuloilla tie nousi jo syntymässä pystyyn.

    Vähän saman kaltaista eroa näkynee nykyisessä järjestelmässä vaikka siihen suoranaista syytä on vaikea löytää. Eli olemmeko palaamassa entisiin luokkaportaisiin; on niitä joilla on maat ja mannut- ja sitten toisaalta niitä joilla ei ole mitään..

    Mietin vaan oletko ymmärtänyt Uuden uljaan maailman oikein; eikös siinä luotu tarkoituksellisesti alfa-,beta-,gamma-,delta-ja epsilon ihmisiä vartavasten tiettyihin työtehtäviin; älyävaativiin ja yksinkertaisiin, kaikki kulttuuri ja taide oli hävitetty ja sivistyneet ihmiset hukuttautuivat keinotekoisiin nautintoihin ja vapaaseen seksiin haluten aina vain lisää.

    Kuulostaa tietysti aivan nykymeiningiltä, mutta tuskin on se tarkoittamasi suuri ratkaisumalli. Ja kirjahan päättyy sopivasti päähenkilön itsemurhaan,mikä on sekin kovin tavallista nykyisin - vaikka hyvinvointi on korkeampaa kuin koskaan, niin moni heittää leikin sikseen..

    VastaaPoista
  2. Jokaiselle tulisi olla se oma yhteiskunnallinen töpselinpaikka johon voisi itsensä tuupata ja onnellinen olla. Rakastaa ja tehdä työtä.

    VastaaPoista
  3. Vaan nyt et antaisi minun pitää löytämääni töpselinpaikkaa ja onnellinen olla vaikka maailma ympärillä tulisi hulluksi,vaan vaadit tiedostamaan kaikki yhteiskunnan ongelmat ja yhdessä muitten kanssa kärsimään. Minä kaipaan vain yksinäisyyttä ja käsilleni tekemistä-ja olen sen pitkälti saavuttanutkin. Vaatimukset yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen nostavat stressimittarin lukemat punaiselle. Olisiko aika bloggarinkin hyväksyä ihmisten erilaisuus eikä vaatia kaikkia syömään samasta tiedostamisen liemikulhosta..

    Tämä ei missään tapauksessa tarkoita ettenkö ajattelisi ja tiedostaisi monia kuvailemisia epä-ja näkökohtia..

    Uuteen uljaaseen maailmaan palatakseni lainaan:

    "Villin paiskautuminen mielenvikaisuuteen ei mielestäni toimi.Hän sai juuri sen mitä kaipasi: yksinäisyyttä ja käsilleen tekemistä.Hänen olisi pitänyt tervehtyä eikä seota.Kirjan lopettaminen itsemurhaan on kuitenkin eleganttia.Mihin muuhun Huxleyn maailmassa eläminen voi ajattelevan ihnmisen johdattaa..."

    VastaaPoista
  4. "Vaatimukset yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen nostavat stressimittarin lukemat punaiselle. Olisiko aika bloggarinkin hyväksyä ihmisten erilaisuus eikä vaatia kaikkia syömään samasta tiedostamisen liemikulhosta.."

    Annat mieluusti toisten päättää ihan vapaasti elämääsi koskettavista asioista. Ja annat piut&paut. Tiedät mitä mieltä minä olen tuollaisesta. :-)
    Erakkokin tarvitsee toisia ihmisiä ollakseen erakko. Ja taiteilija. Ja molemmat plus niiden yhdistelmä tarvitsevat yhteiskunnallisesti vakaita ja mahdollistavia oloja.
    Ja koska joka tapauksessa yhteiskuntaakin pitää ohjata, ihmisten tavalla tai toisella valikoitu, valikoitunut joukko, demokratiassa, niin itsekkään toiminnan lisäksi minusta aikuisilla ihmisillä on puhdas velvollisuus tietyt asiat tiedostaa. Koska eivät ole muuten aikuisia vaan tietämättömiä holhottavia. Kuten tapa-uskovaiset ja muut auktoriteetteja elämäänsä kaipaavat numeraalisesti aikuiset ihmiset.

    Mutta siinäpä olet oikeassa, että onko se kovin hyvä asia, jos esimerkiksi tolloja julkkisvipeltäjiä yritetään saada äänimagneeteiksi. Niitä äänestävät mieluusti em. mainitunlaiset ihmiset. Joille tärkeämpää on se huxleymaisesti ylhäältä annettava huumaustila ja viihtyminen.

    Mutta mutta.
    Jos en nyt, niin milloin sitten?
    Jos en minä, niin kuka sitten?

    VastaaPoista
  5. Ihminen tarvitsee joskus seuraa mm saadakseen virikkeitä-ja joskus yksinäisyyttä työstääkseen näitä virikkeitä. Mutta monelle elämä on pelkkää seuranpitoa;yksin ei ole mitään.Tasapaino on parasta,mutta jos olisi pakko valita ainaisen seurakuhinan ja yksinäisyyden välillä,joutuisin valitsemaan yksinäisyyden,koska ainoastaan siellä pystyn luomaan jotakin itselleni tärkeää.

    Ja toisaalta," yhteiskunnallisesti vakaat ja mahdollistavat olot" monasti tekevät taiteestakin kesyä ja särmätöntä;siinä monen pumpuliin käärityn nykytaiteilijan ongelma. Harva- Laihista lukuunottamatta- runoilee onnensa kukkuloilla; tragediat ja menetykset tuovat uskottavuutta ja kaikupohjaa sanottavalle ja hattaramainen liirumlaarum jää aina sen varjoon.Jatkuva söpöily ja sanataiturointi jättää ainakin minut täysin kylmäksi..

    Jos en minä niin kuka sitten. Siinäpä pulma;mitä vanhemmaksi elää sitä selvemmältä näyttää että jos jotain haluaa saada kunnolla tehdyksi, se on parasta tehdä itse-koska muista siihen ei kuitenkaan ole-politiikoista varsinkaan...

    VastaaPoista
  6. Tuttua, turvallista, mukavaa, rutinoitunutta, tylsää, ikävystyttävää, kuihduttavaa, kuolettavaa.
    Niinkin se voi pikkuporvarillinen elämä mennä.

    Sisäinen dynamiikka; siitä me elämme, ja se on meidän itserakennusosastomme. Se paikka, jossa on todellinen oma tiemme.
    Dynamiikasta voi pitää huolta ilman että ottaa peruselämässään, sen tasapainoisuudessa suuria, kaikkea uhkaavia riskejä. Vai voiko?

    Jos en minä niin kuka sitten? – Oletko sinä maalannut koskaan tauluja, joita et ole näyttänyt kenellekään, etkä aio näyttääkään?

    VastaaPoista