lauantai 20. joulukuuta 2008

Elämän valkohampaisia hymyjä

On kun
vilkkaassa risteyksessä torstaina Kaunen kulmalla
suojatien eteen vihreää odottamaan ovat Nissanillaan pysähtyneet myös
kruunattu Herodes ja hantin puolella Murjaanien kuningas, ilmein tyynin

tai kun
uimahallissa vanha mies kiskoo vieressä jalkaansa pitkiä kalsonkeja joissa
on täynnä piikkilankaa ja pääkalloja ja PUNK! -tekstejä; 
ei meistä koskaan sitä todellista karvaa tiedä

–vanhoista ei ainakaan – 
ystävä kertoo sukulaismiehestään
joka kuoleman jo valaisemilla päivillään vittuilee surutta kaikille 
sieltä ikänsä selän takaa 
syö avoimesti irtokarkkeja kaupan laatikoista ja
sen sellaista.

Toinen kertoo yli kahdeksankymppisestä asiakkaasta, 
joidenkin mummosta joka
välttämättä halusi sen itse piirtämänsä tatuoinnin ja
joka tyhjensi talon muista ihmisistä 
kun kuvajaisia ruvettiin nahkaan surraamaan.

win-win.



 

2 kommenttia:

  1. Tässä on nyt vähän sitä "uskaltaa tehdä selvinpäin sama mitä humalassa"-mentaliteettia mitä tässä taannoin peräänkuulutettiin. Meitä on lapsesta asti kasvatettu olemaan kunnolla ja noudattamaan sääntöjä-ja ihmiselle on tavattoman stressaavaa jos koko ikänsä joutuu elämään niin kuin muut odottavat sen sijaan että toimisi kuten itse haluaa. Ja sitten pitää joskus ottaa viinaa että saa purkaa ne paineet, koska humalaiselta ei kukaan odotakaan asiallista käytöstä.

    Mutta sitten kun tulee tarpeeksi vanhaksi on varaa vähän irroitella,ei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat-se on yks hailee ja voi että se tuntuu joskus hyvältä...Kun ei tartte ostaa sitä kauppamiesten markkinoimaa viimeistä kännykkämallia eikä katsoa idolseja ja BigBrothereita vaan voi vetää filttitossut jalkaan ja käpertyä sohvalle Muumilaakson tarinoitten äärelle. Välillä sitten vilkaista niitä tatuointeja ja heittää irtokarkkeja naamariin...

    VastaaPoista
  2. Jos on koko ajan kunnolla ja tekee niin kuin kuuluu ja käsketään ja kuin normeissa oikein määritelty on, niin se vaan on tylsää ja ilotonta. Mekaanista suorittamista jossa ihmisyys viruu toteutumattomien tarpeidensa keskellä.
    Luovuus on mitä suurimmassa rajojen rikkomista ja uusien yhdistelmien synnyttämistä. Ja riemuisaa!
    Minä olen , myönnän, aina nauttinut siitä suuresti että omalla käyttäytymiselläni tai puheillani olen saanut vähän järkyttää ympäristöni tasapainoa. Se sellainen tekee nimittäin hyvää muillekin.

    VastaaPoista